Saturday, June 14, 2014

Vaihtuvat vuodenajat ja petipaikat


Vuodenajat ovat vaihtuneet talvikeleistä aurinkoiseen kevääseen ja ajoittain jo kuumaan alkukesään. Aurinko on paistanut melkein tauotta viikkoja ja metsäpalovaroituksiakin on annettu jo muutamia. Takatalvi ehti kurkistaa nurkan takaa ja vuorilla nähtiin uutta lunta, eivätkä yöpakkasetkaan hellittaneet helpolla. Mutta kesäkeleistä voidaan muuten puhua!







Vuodenaikojen vaihtuessa ovat vaihtuneet myös petipaikat tiuhaan tahtiin. Tagishista lähdön jälkeen viikko vierähti Whitehorsen keskustassa pientä taloa vahtien, sen jälkeen muutettiin viikoksi yhteen kahden saksalaisen nuoren miehen kanssa. Edellisen asumuksen etuihin kuuluivat kissan hoito ja Wiillä pelaaminen, jälkimmäisessä nukuttiin sinkkupatjalla kaksin ja jaettiin mielenkiintoisia matkatarinoita kämppiksien kanssa. Seuraavaksi oltiinkin pikkuriikkisessä opiskelijaboksissa ja jaettiin keittiö ja kylppäri "muutaman" muun opiskelija-asukkaan kanssa. Hyvinä puolina mainittakoon kuumat kylvyt päivittäin, huonoina puolina ajoittain melko rauhattomat yöt ("Eikö nuo opiskelijat ikinä nuku?!?"). 

Neljäs muutto tapahtui noin kuukauden kaupungissa asumisen jälkeen, tällä kertaa kohteena Whitehorsen hienostolähiö, iso talo ja neljän kissan vahtiminen. Täysin varustellussa keittiössä oli mukava kokkailla, Piia kokeili oman hummuksen sekä tortilla- ja pitaleipien tekoa. Sillä välin Julien nautti työmatkapyöräilystä ja huimasta ylämäestä kotiinpäin tullessa. Helppoa elämätä!

Vaquita, Tuni ja Chuvi. Panzi oli piilossa sängyn alla.




Annie Lake mökki



Mutta kuka nyt hienostelua kauan jaksaa? 





Seuraavaksi muutettiin 60 km kaupungin ulkopuolelle, sähköttömään ja vedettömään mökkiin, ja kuten asiaan kuuluu, 50 rekikoiran keskelle. Hyvinä puolina ihan mielettömät näkymät, kuten kuvista toivottavasti välittyy!

Mökki sijaitsee Anniejärven rannalla, vuorten ympäröimässä laaksossa. Alueella on lukemattomia vaellusreittejä. Muuttolintuja näkee kymmenittäin järvellä ja karhuja ja susia vilisee metsissä. Näihin maisemiin on mukava aamulla heräillä...







Kotimaisemia






Vaellus Red Ridgelle



Mt. Skukum vaellus






Villiä työmatkailua





Laughing Eyes -Kenneli




Olipa mukava tulla keskelle korpea jälleen kerran, vaikka se kestikin vain kolme viikkoa. Kesäkuu toivotettiin tervetulleeksi uuden kodin nurkissa, melkein keskellä kaupunkia

Piian päiviin kuuluu vapaaehtoistyöt eläinkodissa ja Julienilla hommat jatkuu ulkoiluvarustekaupassa. Normipäiviä!