Saturday, April 27, 2013

Terveisiä Kanadan Yukonista!


Niinkuin meidän edellistä Elämä Alaskassa -blogia seuranneet tietävät meidän tarinat jatkuvat nyt Kanadan puolelta.

Melkein viikko sitten lähdettiin yömyöhään Fairbanksista ja jo seuraavana päivänä ylitettiin Kanadan raja. 

Ylitys meni oikein mutkattomasti, vartija kysyi pari peruskysymystä ja laittoi leiman passiin. Matka jatkui ja olipa mukava seurata taas tuttuja yksikköjä: matka taittui  mailien sijaan kilometreinä ja autoon tankattiin gallonien sijasta litroittain bensaa. Valuutta  vaihtui taas kerran mutta USA:n dollarin arvo vastaa suurinpiirtein Kanadan dollaria, joten suurempia laskelmia ei tarvita.



Sää heikkeni mitä lähemmäs Kanadaa tultiin, ja lopulta alkoi sataa lunta. Ajo jatkui halki hienojen maisemien, tai niin luettiin oppaasta, mitäänhän me ei itse juurikaan nähty. Välillä ympärillä pilkahti vuoren huippu tai järven jäätä näkyi tien vieressä... 










mutta muuten näkyvyys oli todella heikko.





Toisen yön jälkeen maassa oli valkoinen lumikerros ja siitä lähtien on lunta satanut. Ja ajo kesärenkailla on ollut vähän haastavaa.




Yöt sujuivat tosi hyvin ja me nukuttiin autossa sikeästi, vaikka hiukan viileää olikin. Säästä huolimatta oli mukava olla tien päällä ja reissata eteenpäin.


Säätiedotuksen mukaan sää tulisi jatkumaan samanlaisena seuraavat päivät, joten me päätettiin suunnata suoraan Tagishiin, Whitehorsen läheiseen kylään, jossa meidän kaveri Marie asuu. Whitehorsessa pysähdyttiin tankkaamaan ja ostamaan ruokaa, ja toteamaan, että Kanadan kapeisiin teihin pitää hetki totutella.

Myöhään iltapäivällä yllätettiin Marie ja karautettiin pihaan. Olipa mukava nähdä ystävää pitkästä aikaa, edellisestä kerrasta olikin yli vuosi. Sittenpä ollaan aikalailla rentouduttu sisällä, lumisadetta katellen. Huomenna taidetaan valjastaa koirat reen eteen ja lähteä ajelulle, kerran talvi ei vielä taittunutkaan. Kevättä siis odotellessa!